22. maaliskuuta 2016

SAARISTOLAISLEIPÄ



Saaristolaisleivän teossa jotkut käyttää nesteenä piimää, omenamehua...
Minä olen aina tällä ohjeella tehnyt joka tehdään appelsiinimehuun.
Tämän leivän maku vaan paranee vanhetessaan.

Taikina:
1 l appelsiinimehua
100 g hiivaa (2 pkt)
2 tl suolaa
3 dl siirappia
3 dl ruisjauhoja
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
1,2 l vehnäjauhoja
Siirappivesi:
1 dl siirappia
1/2 dl vettä

1.Lämmitä appelsiinimehu kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiivapalat.
2.Lisää suola, siirappi, maltaat, leseet ja jauhot.
3.Sekoita tasaiseksi, taikina jää löysäksi.
4.Jaa taikina kolmeen voideltuun vuokaa (vetoisuus n. 1,5 l).
5.Anna kohota tunti liinan alla.
6.Paista leipiä ensin 150 asteisessa uunissa tunnin.
7.Sivele siirappivedellä ja paista vielä noin 30 minuuttia.
8.Ota uunista ja anna jäähtyä hieman ennen kuin kumoat leivät vuoista.
Anna leipien vetäytyä vähintään seuraavaan päivään.








11. maaliskuuta 2016

PERSIKKA-RAHKAPIIRAKKA


Helppo valmistaa pääsiäisen kahvipöytään.
Vielä helpommalla pääsee kun käyttää valmista piirakka-tai muropohjaa.
Päällä voi käyttää myös mangoa,aprikoosia tai mandariinilohkoja.
Pohja:
150 g margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1,5 tl leivinjauhetta
Täyte:
1 prk(250g) maitorahkaa
2 dl vispi-tai kuohukermaa
3 kananmunaa
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 dl sitruunamehua
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
Pinnalle:
2 tlk(a 425g) tai 1 iso tlk(820g) persikoita
1 dl vettä 
1/2 dl hyytelösokeria

Valmista pohja:
Sekoita keskenään vehnäjauhot,kaurahiutaleet ja leivinjauhe.
Nypi margariinin joukkoon jauhoseos ja sokeri.
Lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi.
Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan(halk.n.26 cm)
Laita pohja jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Valmista täyte:
Sekoita rahkan joukkoon kerma,munat,sitruunan raastettu kuori ja mehu,
sokeri sekä vaniljasokeri.
Kaada täyte vuokaan ja paista 200 asteessa n.25 minuuttia.
Anna tortun jäähtyä.
Valuta persikkaviipaleet tai jos käytät puolikkaita niin viipaloi ne.
Asettele viipaleet tortun päälle.
Hyytölösokerin valmistus:
Kiehauta vesi ja lisää hyytelösokeri koko ajan sekoittaen.
Anna liemen vielä kiehahtaa uudelleen ja nosta kattila liedeltä.
Anna jäähtyä vähän aikaa.
Lusikoi tai sivele lientä persikkaviipaleiden päälle.
Anna hyytyä.






9. maaliskuuta 2016

LAKRITSICOOKIES


200 g pehmeää voita tai margariinia
1,25 dl sokeria
3,5 dl muscovadosokeria
2 kananmunaa
80 g hasselpähkinärouhetta
50 g tummaa suklaata,rouhittuna
1 dl kuivattuja karpaloita
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl lakritsijauhetta

Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe,lakritsijauhe,kuivatut karpalot,hasselpähkinärouhe ja rouhittu suklaa.
Vatkaa pehmeä rasva ja sokerit hyvin.Ei tarvitse vaahdottaa kunhan on hyvin sekaisin.
Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen.
Lisää jauhoseos ja sekoita hyvin.
Laita taikinaa leivinpaperin päälle pellille nokareina.Jätä tilaa,leviävät uunissa.Itse laitoin aina yhdelle pellille yhdeksän nokaretta.
Taikinasta tulee 36 kappaletta.
Paista 180 asteessa 8-10 min.
Jos haluat enemmän lakun makua niin lisää vaan lakritsijauhetta enemmän.