28. marraskuuta 2017

JOULUKAKKU


Sain Confetista testattavaksi ihania piparkakkumuotteja ja testattavaksi tuli myös marenkijauhetta josta voi valmistaa piparkakun päälle tehtävää kuorrutetta sekoittamalla marenkijauhetta,tomusokeria ja vettä.Kuorrutteen nimi on royal icing.
Itse tykkäsin kovasti marenkijauheen käytöstä, enkä koskaan en ole saanut kuorrutetta näin hyväksi kuin nyt.Valmistin näiden muottien innoittamana jouluisen täytekakun jossa käytin koristeena piparkakkuporoja. Kakun pohjaksi valmistin jouluisen kakkupohjan jonka ohjeen olen aikaisemmin julkaissut mutta kirjoitan sen vielä tähän,kuorrutukseen käytin pelkkää kermaa.Maistuvaa joulun odotusta.

Kakkupohja:
6 kananmunaa
3 dl tummaa ruokokidesokeria
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl piparkakkumaustetta

Valmistus:
Voitele ja korppujauhota vuoka(halkaisija 22-24 cm)
Vaahdota sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi.
Yhdistä keskenään kuivat aineet ja siivilöi ne munasokerivaahtoon.
Kaada taikina voideltuun vuokaan.
Paista 180 asteessa n.35-40 min.Kokeile tikulla kypsyyttä välillä.

Täyte:
1 prk flora vispiä
2 prk piparkakkurahkaa
0,75-1 dl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
1 tl piparkakkumaustetta
4 liivatelehteä
0,25 dl vettä

Valmistus:
Vaahdota flora vispi.Lisää siihen rahkat,sokerit ja piparkakkumauste.Sekoita hyvin.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Liuota pehmenneet liivatteet kiehuvaan vesitilkkaan ja kaada seos ohuena nauhana vispiseokseen.Sekoita hyvin.

Kakun valmistus:
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan.Vuoraa kakkuvuoka kelmulla johon kasaat kakun kerroksittain.
Kostutin kakkua hieman maidolla johon olin sekoittanut vaniljasokeria.
Täytteestä riittää kahteen väliin.
Laita kakku jääkaappiin tekeytymään seuraavaan päivään.
Kumoa kakku tarjoiluvadille ja koristele kermavaahdolla,piparkakuilla,puolukoilla ja rosmariinin oksilla.



 


19. marraskuuta 2017

JOULUINEN BRITAKAKKU


Joulu on ihanaa aikaa, tunnelmaa ja hyvää ruokaa, mikäs sen parempaa.
Tässä britakakussa on joulun makuja ja sopii kivasti kahvipöytään.
Itsellä ainakin Joulunpyhinä on tapana syödä suolaista ja makeaa vuoronperään 
kunnes on ähky mutta se taitaa kuulua näihin joulunpyhien perinteisiin.
Tässä on resepti tähän ihanaan makeaan herkkuun.

Pohja:
125 g voita
1 dl sokeria
2 munankeltuaista
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl jauhettua inkivääriä
0,5 tl jauhettua neilikkaa
0,5 tl kanelia
1 dl maitoa

Marenki:
2 munanvalkuaista
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Täyte:
2 dl vispikermaa tai flora vispiä
1 prk piparkakkurahkaa(arla ingman)
Murskattuja piparkakkuja 4-5 kpl:tta
0,5-1 tl piparkakkumaustetta

Päälle:
Paahdettuja mantelilastuja,viikunoita

Valmistus:
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri.Lisää keltuaiset vatkaten.
Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille( n.35x25 cm).
Paista 180 asteessa 10 min.

Valmista marenki:
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Lisää sokerit pienissä erissä samalla vatkaten.
Levitä marenki lusikalla esipaistetun pohjan päälle.Paista vielä n.15 min.
Anna jäähtyä.

Valmista täyte:
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaahtoon piparkakkurahka,murskatut piparit ja piparkakkumauste.
Sekoita hyvin.
Halkaise jäähtynyt pohja kahtia ja levitä toisen puolen päälle kermavaahtorahkaseos.
Laita toinen puolisko päälle ja koristele paahdetuilla mantelilastuilla ja tuoreilla viikunoilla.




11. marraskuuta 2017

PÄHKINÄ-KINUSKI-SUKLAAKAKKU



Isänpäiväksi makean ja suolaisen makuja.Reseptin bongasin jo viime vuonna Glorian ruoka ja viini-lehdestä ja nyt oli aika testata vihdoin tätä.
Pikkasen olen muokannut alkuperäistä reseptiä omaan makuun sopivaksi.
Kinuskin valmistan seuraavalla kerralla itse mutta
nyt oikaisin vähän ja ostin valmista. 
Kakku kannattaa tehdä valmiiksi jo tarjoilua edeltävänä päivänä että 
maut ehtivät tasaantua hyvin.

Suklaakakku:
3 dl vettä
3 dl muscovadosokeria
1,5 dl tummaa kaakaojauhetta
6 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
3/4 tl leivinjauhetta
3/4 tl ruokasoodaa
175 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa

Suklaamousse:
2 prk flora vispiä
300 g tummaa suklaata
2 tl vaniljasokeria

Väliin:
1 prk( 400g) karamellisoitua kondensoitua maitoa,
se ruskea purkki.
250 g suolapähkinöitä

Valmistus:
1.Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka(halkaisija 24 cm).
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

2.Valmista kakkutaikina:
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sekoita sen joukkoon muscovadosokeri ja kaakaojauhe.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi.
Lisää munat samalla vatkaten.
Lisää jauhoseosta ja lämmintä kaakaolientä vuorotellen taikinaan koko ajan sekoittaen.

3.Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.Paista kakkua uunin alatasossa n.55 min.
Kokeile kakun kypsyyttä tikulla,kun tikkuun ei tartu taikinaa niin kakku on kypsä.
Itse jouduin paistamaan pohjaa pikkasen yli tunnin.

4.Anna kakun jäähtyä vuoassa jonkin aikaa ja kumoa se sitten.
Anna jäähtyä.

5.Valmista suklaamousse:
Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa.Jätä jäähtymään.
Vatkaa flora vispi vaahdoksi.Mausta vaniljasokerilla.
Lisää jäähtynyt suklaa ohuena nauhana vaahdon sekaan ja vatkaa se hyvin joukkoon.

6.Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan.
Jos paistopinta on kupera,suorista pinta leikkaamalla pala pois.

7.Nosta alin kakkulevy tarjoiluvadille.
Levitä pinnalle puolet kondensoidusta maidosta.
Ripottele pinnalle reilusti suolapähkinöitä.
Lusikoi vielä päälle noin 1 cm:n kerros suklaamoussea.
Nosta seuraava kakkulevy päälle ja täytä samalla tavalla kuin ensimmäinen väli.
Jätä kondensoitua maitoa vähän koristelua varten jos haluat.
Nosta päällimmäinen kakkulevy paikoilleen.

8.Levitä loppu suklaamousse kakun kuorrutteeksi.

9.Koristele kakku esim. suolapähkinöillä , vohvelipaloilla , suklaalla ,rosmariinilla....





8. marraskuuta 2017

SUOLAINEN JUUSTOKAKKU



Löysin tämän ihanan suolaisen juustokakun reseptin selatessani Pinterestiä ja kokeiluun meni.
Resepti on Kotivinkistä.Ruokaisan tämän tekee tomaatti-mozzarella-basilikasalaatti 
joka asetellaan juustokakun päälle.Salaatilla on myös hienompi nimi eli caprese-salaatti.
Ja oli muuten niin hyvää että takuulla teen toistekkin.

Pohja:
200 g digestive-keksejä
125 g voita sulatettuna

Täyte:
100 g maukasta juustoa, esim. cheddar
3 kananmunaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g ricotta-juustoa
1 tl sormisuolaa
0,5 tl rouhitttua mustapippuria

Salaatti:
250 g kirsikkatomaatteja
125 g mozzarellajuustoa
1 rkl oliiviöljyä
mustapippuria maun mukaan
kourallinen basilikanlehtiä

Valmistus:
1.Vuoraa irtopohjavuoan(halkaisija n.20 cm) pohja leivinpaperilla.
Murskaa keksit ja sekoita ne voisulan kanssa.
Painele seos vuokaan pohjalle ja reunoille.
Laita pohja jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

2.Leikkaa cheddar pienenpieniksi kuutioiksi.Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa.
Lisää joukkoon maustamaton tuorejuusto ja ricotta.Sekoita tasaiseksi.
Lisää joukkoon reilu puolet juustokuutioista.Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Kaada seos vuokaan.Ripottele päälle loput juustokuutiot.

3.Paista suolaista juustokakkua 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia 
tai kunnes kakku on melkein jähmettynyt.
Anna jäähtyä ensin huoneenlämpöiseksi.
Peitä sitten kelmulla ja nosta jääkaappiin pariksi tunniksi.

4.Valmista salaatti.Halkaise kirsikkatomaatit ja laita ne kulhoon.
Revi tai pilko mozzarella joukkoon.Valuta päälle öljyä.
Mausta suolalla ja pippurilla.Viimeistele salaatti basilikanlehdillä.
Lusikoi salaatti kasaksi juustokakun päälle ja tarjoa loput salaatista kulhosta.