6. maaliskuuta 2018

APPELSIINIKÄÄRETORTTU


Sain Confetista testattavaksi Renshawin kukka-ja lehtimassaa.
Itsellä on vielä hieman opettelemista näiden massojen kanssa mutta hyvin sain tehtyä parit ruusut kun käytin apuna helppoa ruusumuottia jonka olen joskus aikaisemmin tilannut Confetista.(You tubesta katselin ohjeita miten tätä muottia käytetään).
Massaa oli helppo käsitellä vaikka kaulitsin sen ohueksi.
Kätevää on se että massa on pakattu kolmeen 100g:n pakettiin niin voi ottaa vain haluaman määrän käyttöön kerrallaan.Osaan ruusuja sivelin elintarvikeliimaa ja ripottelin kultahilettä päälle.
Koristelin näillä ruusuilla tämän kääretortun jonka ohjeen löysin Kodin Kuvalehdestä,pikkasen olen muokannut alkuperäistä ohjetta täytteen osalta.

Pohja:
3 kananmunaa
3/4 dl sokeria
1/4 dl perunajauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 rkl tummaa kaakaojauhetta

Täyte:
1 prk flora vispiä
1 prk(200g) appelsiinituorejuustoa
1 rkl tomusokeria
1,5-2 tl vaniljasokeria
Sokeria maun mukaan

Valmistus:
1.Kuumenna uuni 200 asteeseen.
2.Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
3.Siivilöi vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.Sekoita varovasti.
4.Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
5.Paista 7-10 min.
6.Kumoa torttupohja kevyesti sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä.
Irrota päällimmäinen paperi.
7.Vatkaa flora vispi vaahdoksi.Sekoita siihen tuorejuusto,tomusokeri,vaniljasokeri ja sokeri.
8.Levitä täytettä kääretorttulevylle, jos jää yli niin sen voi käyttää koristeluun tai
tarjoilla erikseen kääretortun kanssa.
9.Kääri torttu rullalle leivinpaperin avulla.
10.Nosta kääretorttu kylmään ainakin tunniksi niin on helpompi leikata viipaleita.
11.Koristele haluamallasi tavalla tai siivilöi päälle tomusokeria.






Ei kommentteja: