29. huhtikuuta 2018

KINUSKIPOPCORNKAKKU ELI VAPPUKAKKU


Vapuksi tein kinuskisen popcornkakun.
Kinuski ja popcorn on ihana makean ja suolaisen yhdistelmä mikä ainakin itselle toimii hyvin.Kinuskimoussen ohjeen otin Kinuskikissalta.Kakun kostutuksessa käytin maitoa johon olin sekoittanut vaniljasokeria.Täytettä varten tekemää kinuskimoussea käytetään myös kuorrutteessa.
Olen aikaisemminkin tehnyt kinuskisenpopcornkakun mutta tämä on pikkasen eri
tavalla tehty kuin se aiemmin tehty versio.Eipä tässä muuta kuin Herkullista Vappua!!

Kakkupohja:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

Valmistus:
1.Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
2.Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 22cm.) pohja leivinpaperilla ja
 voitele sekä korppujauhota vuoka.
3.Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
4.Lisää vaahtoon siivilän läpi yhdistetyt kuivat aineet ja sekoita varovasti.
5.Kaada taikina vuokaan ja paista pohjaa 25-30 min.Kokeile tikulla kypsyyttä,
kun tikkuun ei tartu taikinaa niin pohja on kypsä.

Kinuskimousse:

3 dl kuohukermaa
3 dl fariinisokeria
Valmista kinuskikastike:
1.keitä kattilassa sokeri ja kerma koko ajan sekoittaen kunnes seos kiehuu ja 
jatka keittämistä niin kauan että seos sakenee.
Tähän menee 5-10 min.Jätä kastike jäähtymään.
Tämän vaiheen voi tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi koska kastikkeen täytyy olla täysin jäähtynyt ennen vaahdotusta.

3 dl kuohukermaa
150 g maustamatonta tuorejuustoa
3 liivatelehteä
2 rkl vettä
Valmistus:
1.Vatkaa keittämäsi kinuskikastike vaahdoksi.
2.Vaahdota toisessa kulhossa kerma vaahdoksi ja lisää siihen tuorejuusto ja kinuskivaahto.
3.Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
4.Liuota lionneet liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä.
5.Lisää liivateseos ohuena nauhana kinuskivaahdon sekaan ja sekoita hyvin.

Kakun kokoaminen:
1.Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan.Kokoa kakku samaan vuokaan jossa paistoit pohjan.
Laita pohjalle kakkupohja ja kostuta se vaniljamaidolla.Laita kinuskimoussea väliin(laita sen verran että jää myös kuorrutusta varten) ja aseta toinen pohjalevy päälle,kostuta ja taas täytettä.Sitten viimeinen pohjalevy,kostutus.Laita kakku kylmään tekeytymään seuraavaan päivään.
2.Kuorruta seuraavana päivänä lopulla kinuskimoussella.Jos näyttää että moussea jäi vähän niin sitä voi jatkaa lisäämällä mousseen kermavaahtoa.Itse jouduin vatkaamaan kermaa vaahdoksi ja lisäämään mousseen että sain riittämään kakun päälle.
3.Koristele kakku popcornilla ja kinuskikastikkeella.
Kastikkeen voi ostaa valmiina tai valmistaa itse.

Kinuskikastike
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
Keitä kattilassa kerma ja fariinisokeri kunnes seos kiehuu.Jatka keittämistä
miedolla lämmöllä kunnes seos sakenee.Anna kastikkeen jäähtyä kunnolla
ennenkuin kaadat sitä kakun päälle.